sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Paljuilua

Jo vuosi sitten, kun aloimme suunnittelemaan pihakeittiötä, kävi palju ajatuksissa. Monesti sitä on mietitty, mutta mihin sen laittaisi, ja mihin laskisi vedet ja ja ja ... 
Otollinen paikkahan paljulle olisi ihan pihakeittiön läheisyydessä.



Sittenpä tuli mahdollisuus testata paljua, sillä niitähän vuokrataan ympäri Suomea. Varmasti kylän suurin sattui olemaan enää vapaana, ja siinäpä se sitten komeudessaan saapui pihallemme.


Vettäkin tänne hurahti sellaiset 2500 litraa ja lämmitellä sai kotvasen. Tässä paljussa oli näppärät portaat.


Ja sitten vain tunnelmatulia virittelemään joka puolelle.




Ilta hämärtyi ja myös Olotar lämmitettiin. Sisältä pystyi koiramme tarkkailemaan tilannetta.


Paljussa alkoi vesi olla lämmintä ja tunnelma kohdillaan.


Täytyy sanoa, että hurahdin paljuun, siellä olisi voinut olla enemmänkin, mutta eiköhän aluksi viisi tuntia riitä. Saas nähdä paljuillaanko jatkossakin.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Jouluisia aatoksia

Viime viikonlopun jälkeen on mielessäni pyörinyt monenmoista ideaa, joita sormet ovat syyhynneet pääsevänsä toteuttamaan. Perjantaina sitten pääsin tuumasta toimeen. Olohuoneessa tein pienoisia muutoksia ja sohvat pyörivät ympyrää, löytäen lopulta paikkansa. Samalla kavelin jo joulukoristeita esille ja viime jouluksi hankitut mustat joulutädet ripustin ikkunaan. Harmaan, valkoisen ja mustan sävyt ovat niin must ja minun makuun tällä hetkellä.


Säilytyksestä löytyivät  myös ikivihreät muoviset, mutta todella aidon oloiset pienet kuuset. 



Kynttiöitä täytyy olla myös vähän joka puolella. Talvessa ehkäpä juurikin parasta on kynttilöiden tuoma tunnelma, jota ei voi kesällä kokea.



Pöytälamppuja löytyy vähän joka kulmalta, ja niistä tulevalla epäsuoralla valolla saa olohuoneeseen luotua levollista tunnelmaa.


Jotain punaistakin pikkaisen löytyy. Minun ehdoton suosikki Mailegin nisse Lars on löytänyt tarkkailupaikkansa.

Leppoisaa isänpäivää ja Onnea kaikille isille!


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Maalaisromanttisia unelmia

Viikonloppu pyörähti mukavasti tädin ja hänen miehensä mökillä. Tätiäni voisi kutsua oikeaksi Romuroosaksi, sillä mökki on täynnä mitä ihanampia yksityiskohtia. Kaikki on tarkkaan harkittua ja vaikka tavaraa on valtavasti, niin lopputulos on harmooninen. Tässä muutamia otantoja yksityiskohdista.

Silmä lepää ruokailutilassa, jossa talon sisäkkö on valppaana odottamassa vieraita. 
Ja aah, nuo Riviera Maisonin pumpkin valaisimet Pacific varjostimilla. 



Tädillä on silmää asetteluissa. Hyllyjä ja naulakoita löytyy kaikkialta, mutta miten kummassa hän saa ne näyttämään niin kivoilta? Se on se sisustamisen silmä...



Todellisia katseenvangitsijoita löytyy useita. Eteisessä vanha ovi on saanut uuden elämän nojatessaan piipun kylkeen. Ovessa on peili, joka tuo kivasta esiin kaikki aarteet.



Yksi ehkäpä mielenkiintoisimmista yksityiskohdista on todella todella vanha pöydän kansi, johon oli sijoitettu roikkumaan vaikka mitä. 



Keittiössä on varmasti mitä omaperäisin verhokappa; vanha kansakoulun karttarulla. Ja Romuroosallahan roikkui myös härpäkkeitä joka lähtöön.


Vanhoja lapioita löytyy mm. eteisestä.


Portaiden alla on pala historiaa pyykkilaudan ja vanhan soikan kera.


Vanhat esineet tuovat lämpöä ja kontrastia mökkiin.


Tuulikaapissa sinkkipöytä somisteineen toivottaa tervetulleeksi.


Merellistä tunnelmaakin löytyy sekä sisältä että ulkoa. Antiikkiset lepuuttajat ovat löytäneet paikkansa portaan kaiteista ja vanhat kohot koristavat mökin seinää.


Varmasti maailman pienin amme, mutta painava. Amme sai viikonlopun aikana uuden paikan, ja ensi kesänä on luvassa kylpyhetkiä ulkosalla. Amme siirtyi lähemmäksi ulkosuihkua.


Bongattu idea meidän pihakeittiön grillauspisteeseen. Kattoon kiinnitettävä teline, josta saa härpäkkeet roikkumaan.


Vanhat torimyyjän tuolit, jotka ovat aivan ihastuttavaa industrial tyyliä.


 Ulkona hienoja yksityiskohtia.




Viinikorkeille on oma säilytyspaikka. Vanha lihamylly makasi viinikorkkipedillä.


Viikonlopun sisustusähkyn jälkeen, on pää taas täynnä inspiraatioita ja on aika suunnata katseet jo kohta jouluun ja pääsee aloittelemaan jouluista sisustusta niin kotona kuin pihakettiössäkin.
Sitä on kait kelkka kaivettava esille ja lähdettävä kuusen hakuun piakkoin.

Näihin tunnelmiin, mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!